Villa Marjaniemen tarina

Ruissalon itäpäässä ylväänä seisovan Marjaniemen tarina alkaa vuodesta 1850, jolloin tukkukauppias P.C. Rettig rakennutti huvilan kesänviettopaikaksi perheelleen.

Alunperin päärakennus oli suorakaiteen muotoinen puurakennus, jossa oli pärekatto. Palovakuutuksesta saatujen tietojen mukaan alakerrassa oli tuolloin kuusi huonetta ja yläkerrassa eteinen sekä sali. Asuinpinta-alaa oli tuolloin n. 200 neliötä.

Marjaniemi koki täydellisen muodonmuutoksen 1880-luvun lopulla, jolloin P.C. Rettigin veljenpoika Fredric teetti kartanoon mittavia uudistuksia. Muutostöiden suunnittelijana toimi Fredric Rettigin vävy, arkkitehti ja vapaaherra Karl-August Wrede. Pinta-ala kasvoi puolella, meren puoleiselle sivulle tehtiin laajat verannat ja päätyihin rakennettiin parvekkeita. Laajojen uudistustöiden jälkeen Marjaniemestä kuoriutui Fredricin toiveiden mukainen ”tehtailijan villa”, todellinen herrasväen huvila ja merkittävä seurapiirien kokoontumispaikka.

Huvilaelämä oli Rettigien aikana kesäpainotteista; huvilalle saavuttiin koulujen päättymisen jälkeen ja kesäkausi jatkui jopa syyskuun loppuun asti. Muutto kesähuvilalle oli melkoisen suuritöinen, olihan mukaan pakattava niin astiat, liinavaatteet kuin harrastusvälineetkin. Kulku Marjaniemeen tapahtui lähinnä höyrylaivoilla, vaikka ensimmäinen silta Ruissaloon saatiin jo vuonna 1852.  

Marjaniemessä ei vietetty aikaa vain oman perheen kesken. Seuraelämä oli vilkasta ja kesän aikana järjestetiinkin useita juhlia. Kesänviettoon saatettiin kutsua myös vieraita oman suvun ulkopuoleltakin, joten parhaina aikoina huviloissa kävi melkoinen kuhina - vieraiden joukossa kun hääri myös palvelusväkeä.

Puutarha kukoisti Rettigien aikana

Rettigien ansiota oli Marjaniemen upea ja mahtipontinen ympäristö, joka oli toteutettu pitkälti englantilaisen maisemapuutarhan ihanteita noudattaen. Marjaniemeen johdatti kapea, lehmusten reunustama tie. Kartanon etualalla oli kallioleikkauksen rajaama hiekkakenttä, ja eteläiselle puolelle sijoittuivat pellot sekä niityt. Kartanon päässä oli krokettikenttä. Etualalla aukeni muotopuutarha laajoine istutuksineen ja kaartuvine polkuineen. Keskelle muotopuutarhaa oli tehty lehtimaja, joka tarjosi suojaisan levähtämispaikan.

Kasvihuoneita oli kaikkiaan neljä; yksi huoneista oli pyhitetty palmujen ja laakereiden kasvatusta varten, toisessa puolestaan kasvatettiin vain viiniköynnöksiä. Kasvihuoneissa esikasvatettiin myös kesällä ulos istutettavat taimet ja sipulikukat. Lisäksi kasvihuoneissa oli myös lukuisia lämpimän ilmaston herkkuja, kuten ananaksia, arbuuseja, kurkkuja, meloneita, persikoita, tomaatteja, viinirypäleitä jne.

Marjaniemessä elettiin tuolloin osin omavaraistaloudessa. Omasta takaa saatiin todennäköisesti Rettigien aikana ainakin lantut, nauriit, perunat, porkkanat ja sipulit. Lisäksi Marjaniemessä oli omat lohkonsa erilaisilla hedelmäpuille sekä marjapensaille, joista saatiin todennäköisesti kirsikoita, kriikunoita, luumuja, omenia, päärynöitä, herukoita, vadelmia ja mansikoitakin.

Rettigien aikana Marjaniemen puutarhaa hoitivat ammattimaiset puutarhurit läpi vuoden. Pihapiiriin oli heitä varten rakennettu hirsinen, punamullalla maalattu puutarhurin torppa. 1800-luvun lopussa puutarhurina toimi Vilho Virtanen. Hänen seuraajakseen tuli puutarhuri Joosef Mäkilä aina vuoteen 1906 asti, jolloin hän siirtyi niin ikään Ruissalossa sijaitsevaan ostamaansa Villa Romaan. Vuonna 1915 puutarhuri Pekka Lemetyinen vuokrasi Marjaniemen piha-alueen ja asettui perheineen asumaan puutarhurin torppaan.

Rettigien aika päättyi Marjaniemessä 1921. Tämän jälkeen huvilaa asutti reilun kymmenen vuoden ajan merikapteeni Carl J. Blomberg vaimoineen.

Rettigien jälkeinen aika Marjaniemessä.

Kahdeksankulmainen tornillinen paviljonki valmistui rakennuksen viereen korkean kallion päälle vuonna 1849.

Kuva etukuistilta Marjaniemen alkuajoilta.